Vastoin kurssin johtajan antamia ohjeita ;-) pelkästään kirjastolaisista koostunut ryhmä toivoi kurssia mediakasvatuksesta ja mediakritiikistä. Kurssiin sisältyisi filosofisia työkaluja tarjoava kriittisen ajattelun peruskurssi, verkon arviointia ja analysointia, tietoa kokonaisuuteen liittyvistä ongelmakohdista ja niiden välttämisestä. Kurssilla käsiteltäisiin myös tietoturvaan ja laillisuuteen liittyviä sekä eettisiä kysymyksiä ja sitä, kuinka mediakriittisyyttä opetetaan koululaisille. Kurssi olisi suurimmaksi osaksi verkko-opetusta, mutta voisi alkaa orientaatiopäivällä, jolloin mahdollisesti järjestettäisiin mainittu peruskurssi.

Muissa ryhmissä hahmoteltiin verkkokurssia, jossa opiskellaan tekemään itse. Kurssin aikana työstetään omaa kurssia ja opetuksen päätteeksi tuloksena on laadukkaan verkkokurssin pedagogisia ohjaajia.

Verkkokurssilla, jossa opitaan verkkokurssin tekemistä, saadaan tarvittava varmuus ja valmiudet. Prosessia ohjataan koko kurssin ajan, jolloin osallistujat saavat kokonaisnäkemyksen prosessin vaativuudesta ml. ohjaamisen ja sen vaativuuden. Ohjaamisen problematiikka on oleellinen kysymys: tekninen tuki ei yksin riitä, vaan on oltava käsitys siitä, miten itse oppii, jotta voi opettaa muita verkossa. Tästähän tänä aamuna puhui myös Hanna-Riina Aho: oma oppiminen on lähtökohtana. Kun tietää miten itse oppii ja luottaa siihen oppimiskäsitykseen, voi perustaa oman opetuksensa sille.

Verkkokurssin suunnittelun ja toteuttamisen kokonaisuuden ymmärtäminen antaa valmiudet perustella ja markkinoida ideaa omassa organisaatiossa.

Ryhmissä todettiin kuitenkin, että teknisen osaamisen taso vaihtelee. Sisällöt kyllä hallitaan, mutta on opittava, miten tekniikkaa käytetään sopivasti ja riittävästi. Hands-on -opetus atk-luokassa on edelleen tarpeen sekin. Kun itse hallitsee myös työkalut, on helpompi perustella verkko-opetusta omassa työyhteisössään.

Yhdessä ryhmissä todettiin, että tärkeintä on motivoida opettajat verkko-opettamiseen. Jo valmiiksi kiinnostuneista tulee pian nörttejä, mutta entä muut ? Entä viekö verkko-opetus pienten koulujen opettajilta työt vai lisääkö se päin vastoin niitä, kun harvinaisemmillekin kursseille saa osallistujia verkon kautta muualtakin kuin omasta kunnasta ? Jälkimmäinen vaihtoehto on toteutunut pienten lukioiden verkostossa Keski-Suomessa.

Tavoitteena voi kuitenkin ainakin aluksi olla oppia opiskelemaan verkkokurssilla.

Myös verkkokurssilla lähiopetus voi olla tärkeää ainakin alussa, kun sitoutetaan osallistujat kurssiin. Kun tarkoitus on oppia oppimisalustojen käyttöä, niillä on tietenkin keskeinen rooli. Ja kun opetellaan verkkokurssin tekemistä, voidaan omien kurssien toimivuutta testata muilla osallistujilla. 

Verkko-opetuksen hyvä puoli on se, että verkon hyödyntäminen mahdollistaa joustavuuden ajan ja paikan suhteen. Kun motivaatiota on, lähitapaaminen ei välttämättä aina ole tarpeen.

Keskustelupalsta on verkkokurssilla tärkeä. Keskustelualueet voivat toimia ideapankkina tai kysymys-vastauspalstana, jossa apua saa myös muilta osallistujilta. Myös oppimistehtävien yhteydessä keskusteluja pidettiin tarpeellisena. Myös reaaliaikainen, esim. chat-keskustelu voi olla tarpeen.

Verkkokurssia laatiessa syntyvät myös ohjeet, jotka palvelevat työyhteisössä muitakin.

Keskusteluissa toivottiin koulutuspäivää, jolloin vaihdettaisiin kokemuksia ja kerrottaisiin hyvistä käytänteistä. Monissa organisaatioissa uusilla välineillä on jo iso rooli viestinnässä: reissuvihkon voi siirtää verkkoon tai koulun ja vanhempien välilstä viestintää voi hoitaa tekstiviesteillä. Viestintään voisi käyttää myös luokanvalvojan tai luokan blogia.

Verkkokursseilla käytettäviä aktivointi- ja ohjauskeinoja mietittiin myös iltapäivän kuluessa. Aktivointiin voi  käyttää ryhmäkeskustelua, jonka avulla myös puretaan pelkoja verkko-oppimista kohtaan.

Keskustelu ei kuitenkaan toimi samalla tavalla perusopetuksessa kuin aikuisopetuksessa. Pienempien oppilaiden kohdalla keskustelua on viriteltävä ensin koulussa oppiaineen tunneilla. Ilman tällaista alustusta koululaiset eivät oma-aloitteisesti ryhdy keskustelemaan verkossa.

Mielenkiintoiset tehtävät häivyttävät tekniikkaa taustalle ja motivoivat osallistujia. Yhden ryhmän ideoimalla kurssilla käytettäisiin (tai käytetään, jo piankin?) tehtävänä 'haastavan verkko-opiskelijan tapausta': tehtävät ja keskustelut liityvät tämän oppilaan ohjaamiseen. Kun aihe on niin kiinnostava, että siihen uppoudutaan, tekniikan pelko unohtuu. Aikuisopiskelija ei toisaalta aina kaipaa erityistä aktivointia, koska on jo motivoitunut.

Kurssin voisi myös aloittaa leikkimällä tietokoneilla atk-luokassa, tutustumalla blogeihin, oppimisalustoihin jne. Kun osallistujat pääsevät itse kokeilemaan, lelun särkymisen pelko häipyy ;-)

On myös varmistettava, että kaikilla on kotona verkkoyhteydet käytössä, etenkin kouluikäisten kohdalla.

Alussa järjestettävä lähiopetusosio voi motivoida ja aktivoida osallistujia. Verkkokurssin aikana ohjaaja havainnollistaa ja kertoo ohjelman mahdollisuuksista. Muut osallistujat voivat testata ja antaa palautetta toinen toistensa tuotoksista. Koska osallistujat ovat omalla alallaan asiantuntijoita, sisältöön ei kurssilla niinkään tarvitse puuttua, vaan ohjausta tarvitaan tekniikan mahdollisuuksien hyödyntämisessä.

Voidaanko opiskelijoita motivoida kepillä ja porkkanalla, määräajoilla esim. niin, että 'vanhat' tehtävät sulkeutuvat määräajan jälkeen? Haastavien oppilaiden ja erilaisten oppijoiden huomioiminen verkossa voi motivoida, kun taso ja ohjauksen määrä / tapa on kullekin oppijalle sopiva.

Aikuisten verkkokurssin alussa voidaan markkinoida, kuinka kurssi helpottaa työtä, kuinka sen avulla voi onnistua oman kurssin suunnittelu.

[Huh, tämä teksti on siis syntynyt livenä ryhmien puheen perusteella ja toden totta, kirjoittaminen on hitaampaa kuin puhuminen. Tekstiä on editoitu jälkeen päin, mutta vain hieman.]

sihteeri-Päivi

Me kuulijat saimme tietoa paitsi verkkokurssin suunnittelusta, myös vakavasti otettavia perusteluja tiedonhankintataitojen opettamisen tärkeydelle. Itse verkko-opettamisesta Hanna-Riina totesi - edellispäivän kaikuja toistaen - ettei opetuksen järjestäminen verkossa vähennä työmäärää, mutta aikaa voi toisaalta käyttää joustavammin.

Tiedonhankinnan opetuksen integrointia sisältöihin ja muuhun opetukseen Hanna-Riina piti erityisen tärkeänä. Ellei tiedontarve ole kurssilla 'aito', jos kurssi ei liity opiskeltaviin sisältöihin ja kokemuksiin, antia on vaikea ottaa vastaan. Kuten TVT-hyödyntämisessä yleensäkin myös informaatiolukutaidon oppimisessa  on kuitenkin viime kädessä kyse hyödystä oppijalle, oppimistuloksen paranemisesta, opiskelussa tai työssä pärjäämisestä - tai arkielämässä selviytymisestä. Verkko ja muu tietotekniikka on väline, jolla tavoitteeseen pyritään ja jonka pitäisi tuoda opetukseen ja oppimiseen lisäarvoa.

Päivän aikana viitattiin sekä Nevgin & Tirrin että Janne Matikaisen kirjoihin. Kirjojen viitetiedot ja kuvaus niiden sisällöstä on luettavissa Helsingin yliopiston sivuilla osoitteessa http://www.valt.helsinki.fi/blogs/vuorovaikutus/kirjat.htm . Sivuille on listattu kirjallisuutta, joka käsittelee vuorovaikutusta verkossa.

Heti alussa todettiin, ettei verkko-opetus voi olla täysin ajasta ja paikasta riippumatonta. Verkkoyhteydet ainakin täytyy olla: elin juuri jännityksen hetkiä odotellessani teknistä tukea paikalle korjaamaan kadonnutta internet-yhteyttä, mutta huh, nyt kaikki pelaa. Ajasta riippumaton opiskelu tuntuu sekin mahdottomalta - ainahan opiskelu ja oppiminen vaatii aikaa. Paljon hyviä puolia ja etuja verkko-opetuksesta myös löydettiin aamupäivän aikana. Niitä referoin tässä osoitteessa myöhemmin tällä viikolla.

.Päivi J.